Suuri osa Suomen pumppaamoista on saneerauksen tarpeessa

Suurin osa Suomen pumppaamoista on tehty 1960–1980-luvuilla, eli samaan aikaan kuin valtaosa Suomen asuntokannasta. Maassamme on paljon jäte- ja sadevesipumppaamoja, joita ei ole huollettu vuosiin, eikä niiden olemassaolosta edes tiedetä ennen kuin ongelmia ilmaantuu. Toimimaton pumppaamo on aina vesivahinkoriski, joten sen saneerauksesta kannattaa tarvittaessa huolehtia.

Tutustu palveluihin

Miksi pumppaamon saneeraus on tärkeää?

Pumppaamon elinkaari kestää käyttökohteesta riippuen noin 10–20 vuotta, minkä jälkeen vikoja varsinkin huoltamattomissa pumppaamoissa voi alkaa ilmaantua. Pumppaamovioista johtuvien ongelmien korjaaminen on kallista, joten fiksuinta on pitää pumppaamo toimintakunnossa huolehtimalla sen saneerauksesta jo ennakkoon, ennen ongelmien ilmaantumista.

Miten pumppaamo saneerataan?

HRV toteuttaa täysivaltaisia pumppaamon saneerauksia laadukkailla pumpuilla ja ohjauskeskuksilla. Myös pumppaamoiden betonoinnit ja sisäputkien asennukset kuuluvat palveluun. Saneerattuun pumppaamoon saa halutessaan ylläpidon HRV:n vuosihuoltosopimuksen puitteissa.

Pumppaamon saneeraus: näitä kysytään usein

Pumppaamon saneerauksesta tehdään aina erillinen tarjous.

Pumppaamon saneerauksesta tehdään aina erillinen tarjous.

Pumppaamon saneeraus on verovähennyskelpoinen toimenpide työn osuudelta.

Pumppaamon saneerauspalvelut alueellasi

Toimimme laajasti ympäri suomea! Toteutamme pumppaamon saneerauspalveluita ainakin seuraavilla alueilla: Uusimaa, Kanta-Häme, Päijät-Häme ja Pirkanmaa

Palvelemme sinua vähintään seuraavilla alueilla:

Uusimaa

  • Espoo
  • Helsinki
  • Hyvinkää
  • Järvenpää
  • Karkkila
  • Kerava
  • Kirkkonummi
  • Klaukkala
  • Lohja
  • Mäntsälä
  • Nummela
  • Porvoo
  • Vantaa
  • Vihti

Kanta-Häme

  • Forssa
  • Hämeenlinna
  • Hauho
  • Iittala
  • Järvelä
  • Lammi
  • Loppi
  • Oitti
  • Parola
  • Riihimäki
  • Tervakoski
  • Turenki

Päijät-häme

  • Hollola
  • Lahti

Pirkanmaa

  • Hämeenkyrö
  • Kangasala
  • Kuru
  • Lempäälä
  • Nokia
  • Orivesi
  • Pälkäne
  • Pirkkala
  • Ruovesi
  • Tampere
  • Toijala
  • Valkeakoski
  • Ylöjärvi

Tarjous työstä helposti

Valitse sinulle sopivin tapa tehdä tarjouspyyntö. Nopeimmin homma hoituu verkkokaupassa, mutta halutessasi saat palvelua myös sähköpostitse ja puhelimitse. Vastaamme puheluusi viikon jokaisena päivänä, kellon ympäri. Ota yhteyttä, olemme valmiita palvelemaan!

Blogi

Jäätyneen viemärin sulatus – näin sulatetaan putket

22.01.2026

Kovilla pakkasilla voi jäätynyt viemäri aiheuttaa ongelmia ja jopa vesivahingon. Tammi-helmikuu on sulatusten kannalta kiireisintä aikaa ja etenkin viime aikoina lisääntynyt lämpötilojen sahaus plussan ja kovien pakkasten välillä lisää riskiä jäät...

Blogi

Asiakaskertomus: omakotitalon jätevesiviemärin kuntokartoitus – keittiöviemärissä tukkoisuutta

30.12.2025

Kotikonstit eivät tehonneet, ammattilainen apuun Vuonna 2007 rakennetussa omakotitalossa oli havaittu keittiön viemärin tukkoisuutta ja hajuhaittaa. Viemäriä oli yritetty avata itse usealla eri konstilla: imukupilla, viemärinavausaineella ja kiehu...

Blogi

Näin hävität kinkkurasvan oikein – asiantuntija kertoo vinkit kinkkurasvan hävittämiseen

23.12.2025

Joulussa jokaista kinkunpaistajaa mietityttää kinkkurasva, joka vaatii oikeaa käsittelyä. Yksi suurimmista virheistä keittiössä on paistorasvan kaataminen suoraan viemäriin, mikä voi johtaa vakaviin putkistojen tukoksiin tai vesivahinkoihin. Kanta...

Blogi

Black Week -tarjoukset

20.11.2025

HRV:n Black week ja Black friday -tarjouksissa on nyt huimat prosentit. Säästä -25% alennuksilla useita satoja euroja vesi- ja viemärihuollon palveluistasi. Tarjoukset ovat voimassa maanantaihin 1.12. saakka. Tarjoushinta on voimassa töille, jotka...

Blogi

Viemärihuollon Black Friday ja Black Week -tarjoukset

20.11.2025

Black Week ja Black Friday valtasivat HRV:n viemärihuollon! Omakotitalon jätevesiviemärin ja salaojien kuntokartoituspaketit, sekä pumppaamon huoltopaketit nyt -25%. Taloyhtiöille pumppaamojen lisäksi viemärin puhdistukset ja kuvaukset samalla -25...