Talvi voi tukkia viemärin

Talvi voi olla rasite viemäriputkille. Mikäli viemäriputkiston lämpötila pääsee laskemaan talviaikaan miinuksen puolelle, voi viemäriin kertynyt lika aiheuttaa putkistoon tukokseen. Viemärin jäätyminen myös rasittaa sen rakennetta. Lämpötilan vaihtelut altistavat viemäriputken rikkoutumiselle, jolloin putkeen voi päätyä ulkopuolelta sinne kuulumatonta kiintoainesta.

Tutustu palveluihin

Miksi viemärin sulatus on tärkeää?

Kun viemäri jäätyy, eikä siitä syystä enää vedä, syntyy viemäriin patouma. Patouma nostaa viemäripisteestä jätevettä ylös ja jätevedet pääsevät siksi nousemaan sisään huoneistoon esimerkiksi lattiavesikaivosta, vessanpöntöstä tai lavuaarista. Tämä voi aiheuttaa pintarakenteiden pilaantumisen ja ikävän hajuhaitan, mutta myös ison, kalliin ja hankalasti korjattavan vesivahingon.

Pyydä tarjous

Hinta alkaen 164,72€/h (Alv. 25,5%)

Miten viemärin sulatus tehdään?

Viemärin sulatus tehdään aina ammattilaiskäyttöön tarkoitetulla kalustolla ja sulatuksessa käytetään viemärin sijainnista riippuen eri menetelmiä. Lämminvesipaineella viemäriputkistoa saadaan sulatettua ulkona ja pitkältäkin matkalta. Lämminvesihöyryä puolestaan käytetään yleensä sisätiloissa sijaitsevien viemäreiden sulattamiseen.

Pyydä tarjous

Hinta alkaen 164,72€/h (Alv. 25,5%)

Viemäreiden sulatus: näitä kysytään usein

Viemärin sulatus maksaa Pirkanmaalla 164,72€/h. Kanta-Hämeen ja Uusimaan alueella viemärin sulatus maksaa 175,3€/h. Minimilaskutus 2h.

Tämän lisäksi tarvittaessa lisä/turvahenkilö 67,03vesi €/h. Mikäli tarvitaan lämmintä vettä, lisätään tuntihintaan kuuman veden käyttölisä 18,45€/h. Hinnat sis. alv. 25,5 %. Minimilaskutuksemme on 2h.

Viemärin sulatus taloyhtiöön tai kiinteistöön maksaa Pirkanmaalla 131,25€/h ja Kanta-Hämeen ja Uusimaan alueella 139,68€/h (alv. 0%). Minimilaskutus 2h.

Tämän lisäksi tarvittaessa lisä/turvahenkilö 53,41 €/h. Mikäli tarvitaan lämmintä vettä, lisätään tuntihintaan kuuman veden käyttölisä 14,70 €/h. Hinnat alv.0 %.

Kyllä, viemärin sulatus on verovähennyskelpoinen toimenpide.

Viemäreiden sulatuspalvelut alueellasi

Toimimme laajasti ympäri suomea! Toteutamme viemäreiden sulatuspalveluita ainakin seuraavilla alueilla: Uusimaa, Kanta-Häme, Päijät-Häme ja Pirkanmaa

Palvelemme sinua vähintään seuraavilla alueilla:

Uusimaa

  • Espoo
  • Helsinki
  • Hyvinkää
  • Järvenpää
  • Karkkila
  • Kerava
  • Kirkkonummi
  • Klaukkala
  • Lohja
  • Mäntsälä
  • Nummela
  • Porvoo
  • Vantaa
  • Vihti

Kanta-Häme

  • Forssa
  • Hämeenlinna
  • Hauho
  • Iittala
  • Järvelä
  • Lammi
  • Loppi
  • Oitti
  • Parola
  • Riihimäki
  • Tervakoski
  • Turenki

Päijät-häme

  • Hollola
  • Lahti

Pirkanmaa

  • Hämeenkyrö
  • Kangasala
  • Kuru
  • Lempäälä
  • Nokia
  • Orivesi
  • Pälkäne
  • Pirkkala
  • Ruovesi
  • Tampere
  • Toijala
  • Valkeakoski
  • Ylöjärvi

Tarjous työstä helposti

Valitse sinulle sopivin tapa tehdä tarjouspyyntö. Nopeimmin homma hoituu verkkokaupassa, mutta halutessasi saat palvelua myös sähköpostitse ja puhelimitse. Vastaamme puheluusi viikon jokaisena päivänä, kellon ympäri. Ota yhteyttä, olemme valmiita palvelemaan!

Blogi

Jäätyneen viemärin sulatus – näin sulatetaan putket

22.01.2026

Kovilla pakkasilla voi jäätynyt viemäri aiheuttaa ongelmia ja jopa vesivahingon. Tammi-helmikuu on sulatusten kannalta kiireisintä aikaa ja etenkin viime aikoina lisääntynyt lämpötilojen sahaus plussan ja kovien pakkasten välillä lisää riskiä jäät...

Blogi

Asiakaskertomus: omakotitalon jätevesiviemärin kuntokartoitus – keittiöviemärissä tukkoisuutta

30.12.2025

Kotikonstit eivät tehonneet, ammattilainen apuun Vuonna 2007 rakennetussa omakotitalossa oli havaittu keittiön viemärin tukkoisuutta ja hajuhaittaa. Viemäriä oli yritetty avata itse usealla eri konstilla: imukupilla, viemärinavausaineella ja kiehu...

Blogi

Näin hävität kinkkurasvan oikein – asiantuntija kertoo vinkit kinkkurasvan hävittämiseen

23.12.2025

Joulussa jokaista kinkunpaistajaa mietityttää kinkkurasva, joka vaatii oikeaa käsittelyä. Yksi suurimmista virheistä keittiössä on paistorasvan kaataminen suoraan viemäriin, mikä voi johtaa vakaviin putkistojen tukoksiin tai vesivahinkoihin. Kanta...

Blogi

Black Week -tarjoukset

20.11.2025

HRV:n Black week ja Black friday -tarjouksissa on nyt huimat prosentit. Säästä -25% alennuksilla useita satoja euroja vesi- ja viemärihuollon palveluistasi. Tarjoukset ovat voimassa maanantaihin 1.12. saakka. Tarjoushinta on voimassa töille, jotka...

Blogi

Viemärihuollon Black Friday ja Black Week -tarjoukset

20.11.2025

Black Week ja Black Friday valtasivat HRV:n viemärihuollon! Omakotitalon jätevesiviemärin ja salaojien kuntokartoituspaketit, sekä pumppaamon huoltopaketit nyt -25%. Taloyhtiöille pumppaamojen lisäksi viemärin puhdistukset ja kuvaukset samalla -25...